perjantaina, joulukuuta 30, 2011
Hempeilyä
...näin uuden vuoden kynnyksellä. Tai ehkäpä tämä on haaveena mielessä, kevät nimittäin. Kohti valoa ja kesäähän tässä ollaan menossa, vaikka ei tuo ilma ulkona siitä juuri nyt oikein vakuuta.
Anyway, halusin kokeilla Tim Holzin Fragments akryylipaloja. Leikkasin keijukaisen Graphic 45 paperista ja kiinnitin sen Glossy Accentin avulla alkryylipalaan. Toiseen kokeilin Sepia Accent:a, joka teki siitä mukavasti vanhahtavan näköisen.
Blogi hiljenee varmaankin nyt toviksi. Minulle on tulossa isoja muutoksia, vaihdan sekä työpaikkaa että kotikaupunkia. Pitää siis pakata... joka ei sitten olekaan ihan meikäläisen top 5 listalla :( Yritän kuitenkin ainakin välillä käydä täälläkin sekä ihailemassa muiden kauniita töitä.
Oikein hyvää uutta vuotta 2012!!!
lauantaina, joulukuuta 24, 2011
perjantaina, joulukuuta 16, 2011
Pion Design joulukortti
Jaahas, olisikohan se taas päivittää tätä blogiakin vaihteeksi. Olen ollut hieman pidemmällä työreissulla, joten tämä blogi on sitten saanut olla hetken aikaa syrjässä. Joulukortit on tehty, mikä on aika suuri helpotuksen aihe. Jos taas tekisin lupauksen, että ensi vuonna en ole näin myöhään liikkeellä korttien kanssa.... Mutta kuinkas siinä sitten mahtaakaan käydä....
Tämän kortin tein Pion Design papereillla sekä ihanalla enkelikuvalla. Kukkiin lisäsin Pearlizing tehostesteainetta kimallusta antamaan. Yksinkertaista, mutta kaunista kun on ihanat paperit!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)