Heippatirallaa pitkästä aikaa :)
Elossa ollaan ja tauko teki hyvää. Keväällä puutarhatyöt veivät minut mennessään ihan täysin. Oli kiva laittaa pihaa, istuttaa uusia kukkia yms. Sisällä istuminen ja askartelu ei kiinnostanut ollenkaan. Bloggaaminenkin alkoi tuntua melkein työltä ja niinhän sen ei pitäisi olla. Olen käynyt kuitenkin katsomassa ja ihailemassa kauniita töitä monessa blogissa eli harrastusta en ole lopettanut.
Nyt tuntuu taas kivalta palata askartelupöydän ääreen :) Kun on uusi askarteluhuonekin. Laitan siitä ja löytämästäni säilytysratkaisusta kuvia tännekin jossain vaiheessa.
Aloitetaan loppukesä (sillä syksyhän ei vielä ole saapunut, eihän) blogivinkillä. Blogista nimeltä Pink Bubble löydät aivan mahtavia vinkkejä bloggailuun ja miten esim. bloggeri toimii. Lisäksi siellä oli neuvo esim. miten voit googlella tarkistaa onko joku mahdollisesti kopsannut suoraan kuvasi ja esittelee sitä/ työtä omanaan. Itselle ainakin sieltä löytyi paljon hyviä neuvoja. Käy kurkkaamassa!
Terkuin,
Minni
"You can do anything except light a paper match on a marshmallow under water"
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Blogivinkit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Blogivinkit. Näytä kaikki tekstit
perjantaina, elokuuta 16, 2013
perjantaina, helmikuuta 01, 2013
Blogivinkki: Skräppisivuja& tutorialeja
Heips!
Kovin ollut blogissa hiljaista enkä ole kyllä ehtinyt edes askarrella. Olen kuitenkin käynyt katsomassa mitä kaikkea ihanaa muut ovat saaneet tehdyksi. Ja olen päättänyt osallistua uuteen Jehkon järkkäämään skräppihaasteeseen. Siinä joutuu oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, koska en ole sitä juurikaan tehnyt. Mutta uuden oppiminen on hauskaa :)
Blogivinkkinä on tällä kertaa Such a Pretty Mess, josta näitä skräppisivuja löytyy. Sekä muutama loistava tutorial, erityisesti paperiset röyhelöt olivat upeita, ja niitä pitää kokeilla!!!
Tässä muutama suora linkki:
- miten voit hyödyntää vanhat vetoketjut leskoissa löytyy tästä
- paperista tehdyt röyhelöt löydät täältä
- kotitekoisen struktuuripastan ohje löytyy tästä
Terkuin, Minni

keskiviikkona, marraskuuta 07, 2012
Blogivinkki: vanhoja valokuvia
Tällä kertaa blogivinkkinä on sivusto, josta löytyy vanhoja valokuvia. Jos tykkäät tehdä vintagekuvista kortteja niin täältä niitä löytyy. Sivustolla on myös muitakin valokuvia, mutta vintagekuvat ovat aivan ihania. Ja vapaasti käytettävissä.
Sivulle pääset TÄSTÄ
Vinkkiterveisin, Minni
Sivulle pääset TÄSTÄ
Vinkkiterveisin, Minni
perjantaina, lokakuuta 12, 2012
Blogivinkki: väriyhdistelmiä
Väriä elämään voi olla tavoite, mutta miten yhdistellä uusia värejä?! Korttien teossa ainakin itse käyttää tosi helposti samoja tuttuja värejä, mukavuusalueelta ei ole aina ihan helppo päästä irti.
Sitten löysin tämän blogin, josta löytyy inspiraatiota kauniiden kuvien muodossa ja kuvan alla
on käytetyt värit. Kurkkaa Color Collective sivulle ja kokeile jotain uuttaa väriyhdistelmää. Jos ei
korteissa niin siten vaikka vaatteissa :)

keskiviikkona, syyskuuta 19, 2012
Blogivinkki: KittieKraft
Hello!
Se on taas blogivinkin aika! Jos tykkäät tehdä itse korttiisi taustoja kannattaa poiketa KittieKraft-blogissa. Täältä löytyy pilvet, ranta ym. mukavaa. Eivätkä ohjeet rajoitu pelkästään korttien taustoihin. Tässä kaksi suosikkiani:
ihana ja aika yksinkertainen idea joulukortteihin:
KittieKraft - joulukortti
useimmat meistä käyttävät kohokukkia korteissa. Ongelma tulee kun kortin haluaa lähettää postissa kirjekuoressa. Kurkkaapa tästä vinkki miten se onnistuu helposti, ilman pakettia:
KittieKraft - kortin pakkaaminen

maanantaina, heinäkuuta 30, 2012
Blogivinkki: ihania albumeja& hyviä tutorialeja
Jos yhtään tykkäät tehdä albumeja suosittelen lämpimästi, että käyt kurkkaamassa Kathrynin blogia. Häneltä löytyy ohjeita vaikka mihin ja tietysti niitä voi myös soveltaa kortteihinkin.
YouTube:sta löydät myös paljon videoita, joista näet miten tehdä esim. paperipussialbumi ym ym.. Tässä linkki blogiin sekä ihana gatefold albumi: Life on the Scrap Beach
Kesäterveisin, Minni
YouTube:sta löydät myös paljon videoita, joista näet miten tehdä esim. paperipussialbumi ym ym.. Tässä linkki blogiin sekä ihana gatefold albumi: Life on the Scrap Beach
Kesäterveisin, Minni
lauantaina, heinäkuuta 07, 2012
Blogivinkki - Tesa T!psar
Joskus se vaan iskee... luova tauko...päässä ei ole mitään ideoita eikä oikein mikään inspiroi. Tuntuu, että kaikista korteista tulee yhden kaavan mukaisia. Minä kaivan silloin esille kaikki vanhat korttilehdet: Magnolia Ink, Ett Trykk, Inzpira ja selailen niitä. Maijun Korttitekniikat- kirja on myös silloin kovassa käytössä.
Blogimaailmassa seikkailu auttaa aina. Tesa T!psar- blogista löydät paljon kivoja vinkkejä, ohjeita ja jotain uutta kokeiltavaa kun mikään ei oikein iske. Käy kylässä, suosittelen.

sunnuntaina, kesäkuuta 24, 2012
CHA Summer 2012 Sneak Peeks
Juhannus oli ja meni. Välillä paistoi aurinko ja sitten satoi vettä. Ja nyt paistaa taas aurinko. Vaihtelu virkistää ;)
Jos tykkäät tehdä ikkunaostoksia, kuten minä, niin minulla on vinkkinä nettisivu, josta voit käydä katsomassa kesän CHA:ssa esiteltävät uutuudet. Aivan mahtava sivu, jota päivitetään sitä mukaa kun valmistajat julkaisevat uutuudet.
Sivuilta löytyy myös muutakin mukavaa ja hyödyllistä. Klikkaa: CHA SUMMER 2012 SNEAK PEEKS
Shoppailuterveisin,

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)