maanantaina, lokakuuta 31, 2011
Väritystreenit
Kaivoin sitten piiiitkästä aikaa Copicit esille ja kokeilin taas värittämistä vaihteeksi. leimasin Tildan vaaleansinisellä Memento-musteella. Vaaleansininen väri näkyy paperilla, mutta ei kovinkaan paljoa valmiiksi väritetyssä kuvassa. Siis treenaan edelleen "no lines" metodia.... Siinä oppii hyvin valon ja varjojen tekoa väreillä.... jos ei mene ensin hermot :0 Siis oikeesti! No, treenit jatkuu.
lauantaina, lokakuuta 29, 2011
Paperinauha-DT & P*skis: erilainen kortti
Idean tähän korttiin olen saanut monesta eri blogista ja olen tätä kypsytellyt mielessäni jo jonkin aikaa. Tämä ei ole tavallinen kortti, koska tässä onkin 4 sivua. Tämän voi antaa silloin kun enemmän asiaa ;) Tai haluaa onnitella oikein isosti :)
Echo Parkin paperit sopivat tähän mielestäni kuin nenä päähän.
Olen tykästynyt kovasti Magnolia aita stanssiin. Tätä tulee olemaan myös aika monessa kortissa jatkossa, veikkaisin.
Vasemmalla oleva paperi on MME:n, mutta sopii hyvin väriltään näiden muiden kanssa
Tämän kortin pohjana on A4 kraftkatronki, jonka leikkasin 4 osaan. Sen jälkeen vuorossa koristelu, reunoihin reiät nipsnaps ja sitten kaikki yhteen lenksuilla. Metallirinkuloiden (tosi ammattimainen termi) sijaan tässä voisi käyttää myös kaunista nauhaa sitomaan sivut yhteen. Silloin suosittelen, että sivujen kartonki on paksumpaa kuin tämä. Veikkaan, että nauha voi kuluttaa reiän puhki. Tämmöstä tänään :)
Käytetyt tarvikkeet Taitopuoti Paperinauhasta:
Kuviopaperit: ECHO Park Life is Good; Floral Dress, Journal Cards,Set the Table; My Mind´s Eye Lost& Found; Rosy Ordinary
Kartonki: kraft
Koristeet: perhonen- BoBunny trinkets Gabrielle
Stanssit: aita-Magnolia, avain - MarianneDesign
Saranarengas
keskiviikkona, lokakuuta 26, 2011
Yksi joulukortti lisää postitettavaksi
Jipii! Yksi joulukortti on taas saatu valmiiksi! Vielä pitäisi tsempata muutama kymmenen... Magnolian Tilda on tullut suoraan etelän rannoilta tähän korttiin. Aika hyvä rusketus vai mitä ;) Kuvan reunoille leimasin Tumbled Glass värillä kiehkuroita ja lisäsin päälle Stickles:ä. Kimallusta elämään :)
Kuviopaperin olen ostanut Ruotsin reissulta. Paperissa on ihana säihkyvä pinta, eikä siis kaipaa kauheasti koristeita. Lisäsin kuitenkin pari valkoista joulutähteä, joissa on käytetty Snow Writer:a. Erittäin kätevä lumiefektiaine, jossa on terävä nokka. Eli helpompi levittää kuin purkista suoraan sormella pieniin paikkoihin.
tiistaina, lokakuuta 25, 2011
Paperinauha DT: Syksyn värejä
BoBunny:lla on ihana paperi, jossa on syksyn lehtiä. Ruskeaa, keltaista, oranssia. Ja siltähän tuolla ulkona vielä metsässä näyttää, vaikka lehdet ovatkin jo osittain varisseet. Leikkasin netistä löytämälleni kuvalle kehyksen Flower Doily leikkurilla ja hioin hiekkapaperilla kartongista vaaleamman pohjan näkyviin. Se antaa kivasti vintage tunnelmaa.
Ressasin kuviopaperin reunoja, että sain pitsin kurkkaaman alta ja leikkasin loven, josta kurkkaa vanha nuottipaperi (kirpparilöytöjä). Päälle vielä suihkaus Glimmer Mist:ä... bling bling ;)
Käytetyt tarvikkeet Taitopuoti Paperinauhasta:
Kuviopaperi: BoBunny Forever Fall Foliage
Kartonki: Coredinations Brownie
Kuvioleikkuri: XCut Flower Doily
Tehosteaine: Glimmer Mist Dazzling Diamonds
Kukat: Fizzy Moon Celebrations
Helmitarra
Pitsi
Korttipohja: neliö 125 x 125mm
sunnuntai, lokakuuta 23, 2011
Paperinauha DT: Kukkataulu kortissa
Kun näin nämä kukkapaperit DT-paketissa, olin täysin myyty. Olen monta kertaa ihaillut niitä, enkä raskinut leikata. Tiedän....I need to get a life ;) Olen tässä kortissä käyttänyt punaista kukkapaperia ja samanlainen löytyy sinisenä....IHANA!
Kaunista kuviopaperia ei tarvitse paljoakaan koristella, koska sen haluaa säilyttää pääosassa. Joten simppeli on homman nimi. Koska kukkapaperi on niiiin ihana ja näyttää taululta tein sellaisen korttiin. Idea tähän tuli haaraniiteistä, joissa on lenksu (loopy brands). FabScraps paperista sai myös tehtyä tuon kuluneen seinän taulun taakse. Taustapaperi on väriltään ruskea, joten kamera tekee taas kepposia (en siis tunnusta edelleenkään olevani huono kuvaaja :))
Koska viime viikko oli blogissa hieman hiljaisempi, tulee ensi viikosta sitten DT-viikko :) Tulossa on erilaisia kortteja ja minialbumi/ onnittelukorttihybridi... Stay tuned :)
Käytetyt tarvikkeet Taitopuoti Paperinauhasta:
Kuviopaperi: FabScraps Heritage Pink Floral, Heritage Script Brown
Kartonki: Colorcore Royal orchid
Haaraniitit: YouDo Loopy Brads
Aakkostarrat: Authentique
Korttipohja: neliö 125 x 125mm
keskiviikkona, lokakuuta 19, 2011
Vintage lady
Olen ehtinyt kovin huonosti tänne blogimaailmaan koska läheisilläni on ollut ongelmia terveytensä kanssa. Ovat tulleet kovin tutuiksi terveyskeskukset ja sairaalat viime aikoina.....
Olisi ihanaa jos ehtisi jättämään kommentteja ja askartelemaan, mutta aika on nyt hieman tiukassa. Tämän vintage aiheisen kortin olen tehnyt jo jonkin aikaa sitten. Inspiraatio lähti Webster´s page paperista, joka on jo hyvän aikaa hengaillut tuolla kaapissa. Kuvan olen printannut netistä. Helmikanan pilkulliset höyhenet sopivat hyvin tähän tunnelmaan.
Kiitos kommenteistanne ja lupaan tulla käymään kylässä heti kun tämä elämä taas hieman tasoittuu :)
torstaina, lokakuuta 13, 2011
Paperinauha DT: Kurpitsa ale on alkanut :)
Paperinauhasta löydät nyt kurpitsaleimasimen alennuksella halloween-kortteja varten! Käytin tähän korttiin myös pitkästä aikaa kohojauhetta... jauhe on läpinäkyvää joka kimaltaa kauniisti, mutta näkyy valitettavan huonosti kuvassa. Löydät lehti-leimasimen embossattuna vasemmasta ylänurkasta ja oikeasta alanurkasta. Lupaan, että näyttää luonnossa paremmalta ;) Ovat sitten vaikkapa kummituslehtiä :)
Käytetyt tarvikkeet Taitopuoti Paperinauhasta:
Kuviopaperi: BoBunny Forever Fall: Dot
Kartonki: ColorCore Black Magic
Leimasin: Imaginisce Pumpkin, Swirling leaves
Kohojauhe: Stampendous Crystal
Kirjaintarrat: Echo Park - a walk in the park
Korttipohja: neliö 125 x 125mm
tiistaina, lokakuuta 11, 2011
Ja sitten taas jouluterveisiä
Nyt alkaa jo hyräillä joululauluja kun tekee kortteja :) Pikkuhiljaa alkaa joulu hiipiä mieleen...lokakuussa...että näin...
Pion Design papereilla ja kuvalla olen taas liikkeellä. Ja nyt tuli sitten tehtyä sillä perinteisellä punavihreä yhdistelmällä. Joulutähtien keskustaan ja kuvan ympärille olen lisännyt kimalletta Sticklesillä. Jouluun(kin) kuuluu blingbling :)
lauantaina, lokakuuta 08, 2011
Pearl Maker vinkki
Pieni vinkki miten olen itse onnistunut saamaan pyöreitä helmiä Pearl Maker:llä. Tähän voi olla muitakin konsteja, mutta tämä on toiminut hyvin. Eikä ole tullut sitä nyppyä helmeen..ainakaan jokaisella kerralla ;)
Laita Pearl Maker lappeelleen (vaakatasoon) ja purista rauhallisesti ja tasaisesti sopiva määrä. Ota huomioon, että kuivuessaan aine menee kasaan, joten helmestä kannattaa tehdä hieman isompi. Itse laitan putkilon vielä enemmän lappeelleen kuin tässä kuvassa, mutta nyt oli kamera toisessa kädessä.
Jos helmeen kuitenkin jää nyppy, anna aineen kuivahtaa hetki. Kun se vielä tuntuu hieman nihkeältä voi sormella painaa HYVIN kevyesti nyppyä ja saat tasaisemman pinnan. Jos sinulla on antaa lisää vinkkejä ja haluat jakaa niitä, kuulisin mielelläni. Laita komenttia tänne tai vaikkapa blogiisi, niin käyn kurkkaamassa.
Hyvää viikonloppua! :)
perjantaina, lokakuuta 07, 2011
Joulu mielessä
Täytyyhän näitä joulukorttejakin tehdä aina välillä. Pion Design paperit ovat jo itsessään niin kauniita, että askartelukin on ilo. Yksikertainen linja on näissä se helpoin, mutta en silti vaan pysty tekemään ihan sarjatuotantoa. Kuva on myös Pion Designin arkista.
Ruusussa ja leikatuissa oksissa on lumiefektiainetta ja kimalleliimaa. Nyt ei sitten enää olekaan kuin muutama kymmenen jäljellä.... apua!
keskiviikkona, lokakuuta 05, 2011
Paperinauha DT: Albumikortti
...vaimikäsenytvoisiolla. Kyse on kuitenkin kortista, johon olen varannut tilaa esim. valokuville tai muille pienille muistoille lisättäväksi. Tämä on tosi helppo tehdä: korttipohja, leikkaa korttipohjaan sopiva suikale, jonka nuuttaat kolmeen osaan taitettavaksi. Ja lopuksi koristele.
Tältä kortti näyttää kun avaat sen. Korttipohjaan kiinnitetty haitari on suljettu nauhalla. Tuo tupsunauha on pyörinyt laatikossa jo kauan aikaa, mutta löytyipä sillekin käyttöä. Tähän kelpaa tietysti mikä nauha tahansa, joka miellyttää omaa silmää.
Ja tässä haitari avattuna edestä...
...ja takaa.
Kannattaa kokeilla :)
Käytetyt tarvikkeet Taitopuoti Paperinauhasta:
Kuviopaperi: pinkpaislee Butterfly Garden: Nature Sanctuary, Botanical Gardens, Flower Blooms
Kuva: Studio Light Romantic Pictures - Vintage kuvat (07)
Kukat: DC Fizzy Moon celebrations
Helmet
Harsokangas
Pitsi
Musteet/ Inks: Distressed Vintage Photo
Sormenpäätuputtaja
Korttipohja: neliö 125 x 125mm
Tunnisteet:
PinkPaislee,
Taitopuoti Paperinauha DT,
Vintage
maanantaina, lokakuuta 03, 2011
Paperinauha DT: Joulukortti
Ensin pahoittelut hiljaisesta blogista... olen ollut pidemmällä työreissulla ja nyt kamppailen sinnikkäästi flunssaa vastaan. Periksi en anna vaikka kurkku tuntuu raastinraudalla käsitellyltä jo kolmatta päivää.
Mikä siis voisi piristää paremmin kuin pinkki joulukortti :) Joulukortteja tehdessä jossain vaiheessa alkaa punainen, vihreä ja sininen hieman tökkiä. No, vielä en ole niin paljoa kortteja tehnyt, mutta halusin tehdä myös hieman erilaisia joulukortteja. Pinkistä/ liilasta saa myös jouluisen, varsinkin tällä niin suloisella Nellie Snellen Dawn-leimasimella. Aivan ihana :) Väritin kuvan Copiceilla ja lista väreistä on tietysti kadoksissa. Pistetään flunssan piikkiin tällä kertaa ;)
Webster´s Page papereista löytyy vaikka mitä ihanaa! Molemmat kuviopaperit ovat joulupaperipakkauksesta. Ihanan raikkaita värejä! Ja siellä oli pinkkiäkin ;) Kuvioleikkurilla saa mukavasti tehtyä kauniin "nauhan korvikkeen" kortteihin. Eikä leikkurin mallin tarvitse olla jouluinen, sopii siltikin hyvin joulukorttiin.
Pearl Maker on yksi kestosuosikeistani, jota ilman en tule toimeen. Ja väreissä löytyy! Mielestäni se on edullinen keino tehdä ihania helminauha kiemuroita ihan itsekin. Vaatii vain hieman kärsivällisyyttä ja harjoittelua.
Käytetyt tarvikkeet Taitopuoti Paperinauhasta:
Kuviopaperi: Webster´s Page Botanical Christmas& Winter Fairytales
Kartonki: Colorcore Royal orchid
Leimasin: NS Dawn Hokey Pokey
Tehosteaine: Pearl Maker pinkki, Stickles platinum ja diamond
Kuvioleikkuri: X-Cut flower doily
Korttipohja: neliö 125 x 125mm
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)